Keminsaamen murteet ja niiden tutkimus tänään, osa 1

Keminsaamelaisten murteiden tutkimus on saanut viime vuosina osakseen yhä laajempaa kiinnostusta niin keminsaamelaisessa eli metsäsaamelaisessa yhteisössä kuin yleisesti kielentutkimuksen kentällä. Tämän kirjoituksen laatinut kielityöryhmä aloitti toimintansa murteiden parissa vuonna 2022, mistä lähtien se on hartiavoimin koonnut ja analysoinut keminsaamelaista kieliaineistoa. Kielityöryhmässä ja tutkimuksessa on mukana useita yliopisto-opiskelijoita ja monialaisen kulttuurityön taitajia. Vapaaehtoistyöhön on innoittanut erityisesti oma sekä yhteisön kiinnostus suvun ja esivanhempien kieltä kohtaan. 

Lähdeaineisto ja aikaisempi tutkimus

Keminsaamen murteiden kirjallista aikalaisaineistoa on tallessa useammissa eri julkaisuissa ja lähteissä. Varhaisimpia taltiointeja kielestä ovat Johannes Schefferuksen vuonna 1674 ilmestyneessä tietokirjassa Lapponia esiintyvät kaksi sodankylänsaamelaista runoa tai laulua (Kulnasatz ja Morse favrog), joitakin sanaotteita sekä jumala (sa. immel) ja mies (sa. olmai) -sanojen taivutusoppi samasta kielestä, jotka ovat peräisin sodankylänsaamelaiselta Olaus Sirmalta. 

Ote Schefferuksen teoksessa julkaistusta sodankylänsaamelaisesta laulusta.

Papiksi opiskellut Sirma tuotti myöhemmin itsekin keminsaamelaisia tekstejä ja käänsi muun muassa Lutherin Vähä katekismuksen omalle äidinkielelleen. Katekismuksen kieli on sodankylänsaamea (huomaa tekstin runsaat itäiset piirteet, esimerkkeinä illatiivi -a/o, esim. "Iemmela" 'jumalalle, jumalaan', "kuoullo" 'suunnalle, suuntaan' [joukossa yksi läntinen "matkai" 'matkalle, matkaan'], sanastosta itäinen "jegga" ja läntinen "hägga", kaksikielisesti  ilmaistu "alda jela lacka", 'lähellä'), mutta siinä on joitain lainasanoja myös tornionsaamesta ja eteläsaamesta (esim. "hepto", "subtzas"). Länsikeminsaamelaisiin kieliin luettavia sodankylänsaamea ja kittilänsaamea esiintyy muutamia sanoja ja lauseita myös Sodankylän kappalaisen Johan Bartholdi Ervastin vuonna 1737 kirjoittamassa Kemin Lapin kuvauksessa.

Ote Olaus Sirman kääntämästä Vähä katekismuksesta (Wiklund 1913).

Itäkeminsaamelaisia kieliä taltioi ensimmäisenä Kemijärven kappalainen Nils Fellman 1740-luvulla seurakuntalaistensa parista Kuolajärveltä, joitakin sanaotteita Sodankylästä. Myös Kemijärven kirkkoherra Johan Wegelius merkitsi muistiin muutamia sanoja kuolajärvensaamea. Suurimman työn itäkeminsaamelaisten murteiden taltioimisessa teki pappi ja saamelaiskulttuurin tutkija Jacob Fellman, joka keräsi kuolajärvensaamesta ja sompionsaamesta yli 500 sanan, usean lauseen ja yhden laulun käsittävän aineistokokoelman 1820-luvulla. Kuolajärvensaamen aineistot Fellman taltioi Kuolajärven matkalla kevättalvella 1826. Jacob Fellmanin aineistossa on myös joitakin sanoja ja lauseita sodankylänsaamesta ja kittilänsaamesta. Lisäksi ruotsalainen luonnontieteilijä ja kartografi Georg Wahlenberg kirjasi ylös saamenkielisiä paikannimiä ja niiden merkityksiä Keski-Lapin alueelta matkallaan Lapissa vuonna 1802. 

Ote Jacob Fellmanin 1820-luvulla keräämistä sanakokoelmista, jotka Toivo Itkonen ja Frans Äimä julkaisivat tutkimuksessaan vuonna 1918.

Kieltenvälistä vertailua Jacob Fellmanin muistiinpanoissa (1910).

Tutkija Anders Sjögren kirjoitti Isä meidän -rukouksen talteen sompionsaamen kielellä vuonna 1825. Sjögrenin kielimestariksi on joissain asiayhteyksissä ehdotettu Peltovuomasta Sompioon muuttanutta Pekka Korva e. Eiraa (1784–1873), vaikka rukouksen sanasto, esim. sana ”velvolidäme” (*veälvȯlijdâme < *veälǥȯlijdâme ’velallisillemme’ < *veälǥȯlâž ’velallinen’), viittaa ennemmin paikalliseen itäiseen kieleen.

Isä meidän -rukous eri saamen kielillä (ensimmäisessä sarakkeessa sompionsaameksi) A. J. Sjögrenin tutkimuksessa vuonna 1828.

Keminkylänsaamea on tallessa kolmen pitkän laulun verran vuodelta 1837 tutkija Elias Lönnrotin tallentamina. Kielitieteilijä T. I. Itkonen analysoi Lönnrotin taltioimien laulujen kieltä artikkelissaan aikakauslehdessä Suomi Nu 16 vuonna 1933. Artikkelissaan Itkonen toteaa, että ”Lönnrotin muistiinpanemien laulujen kielimurteessa on monia liittymäkohtia toisaalta Sompion, toisaalta Kuolajärven lapinmurteeseen” ja että ”joikujen kielestä käy edelleen ilmi, että Savukosken lapinmurre läheni koltanlappia jonkin verran enemmän kuin Sompion ja Kuolajärven murteet, ja tämäkin seikka selittyy näiden eri paikkakuntien asemasta”. Itkonen määritteli kielen äännepiirteiden perusteella kuolajärvensaamen ja keminkylänsaamen murteiden puhuma-alueiden välimaastoon, Savukoskelle eli entisen Keminkylän alueelle. Itkosen mukaan päätelmää tukee myös se, että lauluissa mainitaan Värriöjoki (”Werrä” – ”Wärjön vuoma”, nykyäänkin puhekielessä Värjövuoma, siis Värriövuoma, Värriöjokilaakso Martilta kohti itä-koillista), joka virtaa lähes kokonaan Savukosken puolella, vain latvapuolelta Sallan puolella. Viime vuosina politisoituneessa keskustelussa laulujen kieltä on väitetty – aivan tarkoituksellisesti mitätöimistarkoituksessa – myös koltansaameksi, vaikka laulujen kielellä on eniten yhtymäkohtia kuolajärvensaamen ja sompionsaamen aineistoon, huomattavasti vähemmän koltansaameen (esim. ”kutsunes” ’kynsillään’, vrt saKj ”kudsu” *kuzzu̮, saKo kõzz ’kynsi’; "tullusines" 'tuluksillaan', vrt. saSom "tulles", saKj tulluisch 'tulukset' < su. tulus, tulukset; "obbem" 'sisareni', vrt. saSom "oabpe", saKj "obba" 'sisar, sisko'; huomaa myös lukuisat muut suomalaiset lainasanat). Koltansaamea laulut eivät olleet myöskään tutkija Itkosen mielestä, joka koltansaamen yhtenä merkittävimpänä tutkijana ja tallentajana tunsi koltansaamen murteet kuin omat taskunsa. 

Keminkylän laulujen kielessä esiintyy myös soinnillisen dentaalisen frikatiivin đ äänteenmuutos đ > r (vrt. sanat ”kierrejjen” ’käsiäni’, ”utsjerii” ’etsiskeli’), jota ei esiinny koltansaamen murteissa, mutta joka heijastuu nimenomaan Savukosken alueen paikannimistössä (mm. Särjenävaara ~ Satjana-aapa; huomion teki jo Jaakko Häkkinen vuonna 2018).

Ohessa T. I. Itkosen artikkeli aineistosta:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/498420?term=ky%C3%B6rry&term=tuoji&page=153

Ote Elias Lönnrotin taltioimasta laulusta, jonka Lönnrot julkaisi aikakauslehti Mehiläisessä vuonna 1837 (No 11).

Joitakin aineistoja on olemassa tätä myöhemmältäkin ajalta. Vuonna 1880 kittiläläinen ja osin saamelaistaustainen Abraham Suutari mainitsee lehdessä Pohjois-Suomi muutamia kittilänsaamenkielisiä lauseita (karjalas puohtaa; tsalmat pastaa). Kansanperinteenkerääjä Samuli Paulaharju tavoitti vielä vuonna 1920 kittilänsaamelaisen laulun Kittilästä (Konttis-Hannun laulu) ja muutamia sompionsaamelaisia lauseita Sodankylän Sompiosta vuosina 1937–1938 (esim. peetsi jauho purra; paijele jo pajas).

Myös vanhat inarinsaamelaiset muistivat naapurikielensä sompionsaamen sanastoa vielä reilu sata vuotta sitten. Inarinsaamelainen Paulus Valle (s. n. 1826) muisteli muutaman sompionsaamenkielisen lauseen ja sanastoa tutkija A. V. Koskimiehelle vuonna 1900. Muistiinmerkityt lauseet ovat: 

Aaunis kuo kirjes raavust, te taastakkaan ii lii, mutto kalle kaunhopo raavude eeikä kaauna.

Tij vaarij čuoigeeǯik ja meecij jotteeǯik, celkkid Ruigei tajd saanijd, átt suu rett viljas lii juo jámmáám. - Vuoi, vuoi, kuo muu viljam lii juo jámmáám.

 

Inarinsaamelaisen Paulus Vallen muistelema Sompion Puhujankurun tarina (Inarinlappalaista kansantietoutta, 1918). 

Viimeinen keminsaamen kielentaltiointi on 3-säkeinen saamenkielinen kehtolaulu (tiddi leäila kallee, cov, cov, cov, nugo, nugo vuoji), jonka kirjailija Paavo Hautala taltioi Sallasta 1950–1970-luvulla . Edellä luetellusta kirjallisesta aikalaisaineistosta keminsaamelaisia murteita on tallessa tuhansia sanoja.

Kieliaineistoa on tavoitettu runsaasti myös metsäsaamelaisten kotiseutualueen paikannimistöstä ja alueen historiallisesta asiakirja- ja kartta-aineistosta. Arvokkaimmat keminsaamea sisältävät asiakirjat ovat vuodelta 1740, jolloin Sompion sekä Kuolajärven talvikäräjillä selviteltiin Ruotsin itärajan kulkua. Oikeus kuuli tuolloin rajalinjaan liittyen siidan luotettuja saamelaismiehiä, jotka esittivät siidan itäiset rajapisteet kahdella kielellä, suomeksi ja saameksi. Kuolajärveltä saamenkielisiä paikannimiä esiintyy asiakirjoissa myöhemminkin, ainakin vuosina 1767, 1779, 1799, 1802 ja 1804. Asiakirjojen nimiaineiston joukossa esiintyy myös saamelaisten nimien käännöksiä (esim. Kuolajärveltä v. 1767 ”Pellem eller Palå wåpaja”, myöh. Palovuopaja < saKj *puellem [puəllėm] ’palo’, ”Åifwas eller Niska Kåski” < saKj *oaj̄ṿaš ≈ *oaj̄ṿȯš ’joenniska’). Nämä vasta hiljattain löydetyt aineistot ovat erittäin arvokkaita tutkimukselle senkin takia, että asiakirjojen kielenpuhujien henkilöllisyys on usein tiedossa ja nimet ovat sidoksissa maantieteelliseen sijaintiin, mitkä tiedot auttavat kielen murrepiirteiden ja alamurteiden paikantamisessa.

Kuolajärvensaamelaisia paikannimiä Kuolajärven käräjien pöytäkirjassa vuonna 1740.

Vielä muutamista 1840-luvun ja 1870-luvun kartoista löytyy useampia saamenkielisessä nimiasuissa olevia paikannimiä (Kuolajärveltä esim. nimet Kirakkatjok, Hasserschokka, Kutschkoja). Saamelaisperäisen nimistön ja paikannimitutkimuksen avulla on rekonstruoitavissa sadoittain keminsaamelaisten murteiden vanhaa sanastoa.

Tutkimusta keminsaamelaisista kielistä on olemassa vielä niukasti. Kielentutkijat Frans Äimä ja Toivo I. Itkonen tutkivat Jacob Fellmanin muistiinpanoja kuolajärven- ja sompionsaamesta vuonna 1918. Tutkimuksessaan he vertailivat sompion- ja kuolajärvensaamen sanoja vastaaviin sanoihin inarinsaamessa ja koltansaamessa, sekä analysoivat muun muassa sompion- ja kuolajärvensaamen morfologisia piirteitä sekä yksittäisiä morfeemeja. Lisäksi Olaus Sirman kahta runoa on vertailtu lähikulttuureiden poetiikkaan Kati Kallion, Taarna Valtosen ja Marko Jousteen tutkimuksessa (2019). Sodankylänsaamesta on tehty myös ainakin yksi kandidaatintutkielma.

Keminsaamen murteista ei ole julkaistu yhtä kattavaa sanalistaa eikä sanaopillista tai kieliopillista teosta, mutta erilaiset somejulkaisut ovat tarjonneet väylän kieleen tutustumiseen.

Keminsaamen murteelliset erot, äänteet ja äännemuutokset

Keminsaamen murteiden välillä on ollut huomattavia eroja, joiden pohjalta ne ovat jaettavissa kahteen pääryhmään, itä- ja länsimurteisiin. Periaatteessa näiden lisäksi on ollut vielä kolmaskin, kuusamonsaamen ja kemijärvensaamen käsittävä etelämurteiden ryhmä. Sitä ei ole kuitenkaan lähdeaineiston niukkuuden takia otettu käynnissä olevaan rekonstruktiotyöhön tai nyt julkaistuun kirjoitukseen, vaikka kieliryhmän aineistoa onkin koottu ja tutkittu jonkin verran.

Itäiset murteet sompionsaame, keminkylänsaame ja kuolajärvensaame kuuluivat selkeästi itäsaamelaisten kielten piiriin, lähestyen monessa suhteessa inarinsaamea ja koltansaamea. Ne ovat läpikäyneet samoja itäisiä äännehistoriallisia tapahtumia kuten äänteenmuutoksia. Kielimurteilla on lisäksi huomattavia välillisiä eroja, jotka selittyvät kielijatkumolla: sompionsaame lähenee inarinsaamea, keminkylänsaame ja kuolajärvensaame enemmän koltansaamea. Läntiset murteet sodankylänsaame ja kittilänsaame kuuluivat länsisaamelaisten kielten joukkoon, joskin sodankylänsaamessa esiintyi runsaasti myös itäisten kielten piirteitä.

Keminsaamen murteiden sisäiset erot ja erot muihin saamelaiskieliin ilmenevät niin sanastollisina poikkeavuuksina kuin äänne-, vokaali- ja diftongieroina. Käymme seuraavassa luvussa läpi keskeiset alkutavun ja jälkitavun vokaaliedustajat. Luvussa esitetään sanarinnastuksia ja vertailevan tutkimuksen tuloksia kieliaineistosta. Esitetyissä sanavertailuissa keminsaamen murteiden historiallisia aineistoja on rinnastettu kantasaamelaiseen sanavartaloon sekä muihin saamelaiskieliin, niiden historialliseen ja moderniin aineistoon. Keminsaamen aikalaismerkinnät on osoitettu lainausmerkeissä ja niiden jäljessä esitetään sanan rekonstruoitu muoto analyysissä käytetyllä ortografialla. Vertailuun on otettu mukaan myös saamelaisperäisistä paikannimistä ja murresanoista tavoitettua aineistoa. 

Keminsaamen sanamerkintöjen pääasialliset lähteet ovat jo aiemmin mainitut Schefferuksen ja Olaus Sirman (1674, 1716), Nils Fellmanin (1747, 1748), Jacob Fellmanin (1820-luku) ja Elias Lönnrotin (1837) aineistot. Vertailukohtana käytettyjä historiallisia aineistoja ovat inarinsaamesta Elias Lönnrotin inarinsaamen tutkimus Ueber den Enare-Lappischen Dialekt (1854), Andelinin inarinsaamen sanakokoelmat (1860) sekä Erkki Itkosen, Raija Bartensin ja Lea Laitisen sanakirjasarja Inarinlappisches Wörterbuch 1–3 (1986). Koltansaamen murteiden pääasiallisena lähteenä toimii T. I. Itkosen Koltan- ja kuolanlapin sanakirjat I ja II (1958). Pohjoissaamen historiallisten murteiden keskeisimpänä lähteenä on toiminut Konrad Nielsenin sanakirjasarja Lappisk (samisk) ordbok (1932–1962). Kantasaamelaisten rekonstruktioiden pääasiallisena lähteenä on toiminut Álgu-tietokanta. 

Tärkein äännehistoriallinen ja -opillinen lähde itäkeminsaamen murteiden osalta on Frans Äimän ja T. I. Itkosen vuonna 1918 tekemä tutkimus Jacob Fellmanin keräämän sanalistan pohjalta. Tutkimuksessaan Äimä ja Itkonen analysoivat Fellmanin keräämiä sanoa ja muihin kieliin tekemiä rinnastuksia, sekä pohtivat kuolajärvensaamen ja sompionsaamen murteiden morfeemeja. He analysoivat Fellmanin kirjoitustapaa ja vertailivat tulkitsemiaan äänteitä lähimpiin naapuri- ja sukulaiskieliin eli inarin- ja koltansaameen. Samalla he vertailivat sanastollisia samankaltaisuuksia näiden saamen kielten välillä.

Alkutavun vokaalit

Keminsaamen murteiden vokaalijärjestelmässä esiintyy joitakin eroja muihin Suomen saamelaiskieliin nähden. Merkittäviä eroja ilmenee myös keminsaamen itäisten ja läntisten murteiden välillä.

1. Alkutavoissa kantasaamen vokaalin *ā edustajana toisen tavun *e̮:n edellä esiintyy kaikkialla a, ā, toisen tavun *ē:n edellä useimmiten ȧ (á), ǡ (áá), eri pituusasteissa. Jälkimmäisen edustajassa esiintyy joitain murteellisia eroja:

*ā (toisen tavun *ē:n edellä) > saSom ȧ, ǡ, saKemK ȧ, ǡ, saKj (Käsmä-Kallunki) ā, (Saija-Kotala-Sallansuu) ȧ, ạ̇, ǡ, saSod ā ≈ ȧ, ǡ, saKit ā ≈ ȧ, ǡ.

Itäisissä murteissa edellinen edustaja esiintyy murteellisena varsinkin kuolajärvensaamessa, jossa äänne näyttää esiintyneen tenniö- ja kuolajokivartisten puheessa ȧ:na, Käsmäjoen ja Onkamo-Savinajoen alueella (ns. Käsmä-Kallungin murre) ā:na. Sompionsaamessa ja keminkylänsaamessa edustaja on voinut alue- ja puhujakohtaisesti esiintyä a:n ja ä:n vokaalin asemesta myös suomen kielen tapaisena eteisenä ä-vokaalina, kuten inarinsaamessa.

Kuolajärvensaamen aineiston useimmat a-kirjaimella merkityt edustajat voivat myös yksinkertaisesti liittyä Jacob Fellmanin puutteelliseen merkintätapaan merkitä a:n ja ä:n välistä vokaalia ȧ (á). Samanlaisia puutteita esiintyy myös Elias Lönnrotin muistiinmerkitsemissä keminkylänsaamelaisissa lauluissa. Merkinnän puutteellisuus ei ole aikalaisteksteissä epätavallista, sillä niin ikään kirkkoherra Andelinin inarinsaamen aineistossa esiintyy samanlaisia puutteita inarinsaamen ȧ:n eli á:n (ja osin myös ä:n) merkitsemisessä. Eräs Andelinin inarinsaamelainen kielimestari oli jopa huomauttanut Andelinia puutteesta aineiston kirjoittamisvaiheessa (Matkakertomus Inarin Lapista, Frans Äimä, 1901, s. 12).

Kuolajärvensaamen yhdellä a-kirjaimella merkityt *ā:n edustajat voivat vastata myös puolipitkää ȧ -vokaalia (= ạ̇). Tästä on melko varmana esimerkkinä Fellmanin merkintä ”pan” (hammas), joka äännepiirteiden puolesta edustaa kuolajärvensaamen pohjoismurteita ja on luettava muodossa *pạ̇nn^e ~ *pạ̇nn^ė. Fellman on kirjannut ’hammas’ sanan samalla tavalla koltansaamen Nuorttijärven murteesta: “pan” (vrt. saKo Nuorttijärvi Itkonen pạ̇nn^e).

Esimerkkejä ȧ:n eli á:n esiintymisestä itäisissä murteissa:

saIK **ááppe ‘aapa, aapasuo’: saSom F “ääpä” ~ “ääppe” *ǡ^ɔṗe (~ ǟ-), saKj F “aapi” (Kä-Ka) *ā^ɔṗė ~ *ā^ɔṗi, (Sa) *ǡ^ɔṗe, (Ku-Vu) *ā^ɔṗė ~ *ā^ɔṗi ’aapa’, vrt. saSod Sir “apeide” (pl. + akk.) *āpēijde (≈ *ǡpēijde), saIn ääpi (ǟpᵓi), saKo ääʹpp (P ǡ͕ᵓppᴱ), saP áhpi ‘aava meri, ulappa; avoin järvenselkä; laaja suo’ < KSa *āpē.

saIK **čáácce ‘vesi’: saSom F “tjäts” *čǟ^ɔc̣e ~ *čạ̈^ɔcce (~ čạ̇-, ~ *čǡ-), saKj NF “kätz”, F “tjatse” (Kä-Ka) *čā^ɔc̣ė ~ *čā^ɔc̣i, (Sa) *čạ̇^ɔcce ~ *čạ̇^ɔc̣e (~ *čǡ-), (Ku-Vu) *čā^ɔc̣ė ~ *čā^ɔc̣i ’vesi’, vrt. saSod Kat “tziatze”, NF “tziätz” *čāc̣e ≈ *čạ̇cce (~ *čǡ-), saIn F “tjätse”, Lö “c’ääce”, An “c’äcce” (l t́š́ǟ₍tsi), saKo čääʹcc (P tšǡ͕ᵓt̜t̜s̜ᴱ̇, N tšǡɔt̜t̜s̜ᴱ), saKld ча̄дзь [t́š́ā͕ᴅ̜t̜s̜], saT čac̜c̜e (t́š́ǡᴅ̜t̜s̜ɛ), saP čáhci, saPi tjáhtse [čahci] ‘vesi’ < KSa *č́āc̀ē. Vertaa myös: Pn Sall (Naruska, Korja) Sätsijärvi (1871 “Sätsjärvi”; etymologiaan liittyen: paikallisten mukaan järven jäällä on talvisin lähes aina vettä, mitä pidetään nimen todennäköisenä nimenantoperusteena).

saIK **jávrre ‘järvi’: saSom F “jäure”, Pn SavK 1695 “Arrejaur” (Arajärvi, kuului Sompioon) *jäɯ̄ṛe ~ *jȧɯ̄ṛe, saKj F “jäuri”, Pn Sall 1742 “Gvellojaure”, Pn Sall 1740 (Korja) “Wuoskojauri” = (Kä-Ka) *jāūṛė ~ *jāūṛi, (Sa) *jȧūṛe ~ *jȧɯ̄ṛe, (Ku-Vu) *jāūṛė ~ *jāūṛi ’järvi’, vrt. saSod “iaúre”, saIn F “jäuri” jävri (l jäɯ̄^vṛi), saKo jäu´rr (P jaṷ̄r̜̄ᵉ̇, N jȧɯ̭̄r̜̄ᵉ), saKld я̄ввьр [jà͕ɯ̭̄r̜ᵉ], saT jạ̇ɯ̭̄r̜ɛ, saP jávri (jávrė) ‘järvi’ < KSa *jāvrē. Vertaa myös: Pn Sod (Sompio, Luirojoki) Jäyryjurmunmukka, Ms Sod (Sompio) jäyrykormu ’pieni ahven’.

saIK **káálles ‘aviomies; ukko; äijä’: saKemK Lö “källes” *kạ̇lles ~ *kǡlles (~ *kä-, ~ *kạ̈-), vrt. saIn Lö “käällis”, An “kääles” ~ “käles” käälis, saKo kääʹlles (P kȧ͕̀l̜l̜es̜, N kȧ̀l̜l̜es̜, S Sverloff käelles), saKld ка̄ллесь [kaalles, kà͕l̜l̜es̜], saT kȧ̀l̜ɛ˴s̜, saP gállis, saE gaellies ‘aviomies (vanha); ukko; äijä’ < KSa *kāllēs.

Itäisten murteiden puhuma-alueen paikannimistössä:

Pn SavK Äytsönmaa (1915 ”Äytsämaa”) = saKemK *äɯ̄ẓ̌e ~ *ȧɯ̄ẓ̌e, vrt. saIn ävži (ävǯi, l äɯ̭̄₍ᴅ̀ž́ⁱ, p äɯ̆₍ᴅ̀ž́i), saP ávži (awˈǯe), saL ávttje ‘rotko, kuru’ < KSa *āvčē.

Pn SavK Säimelemävaara = saKemK *cäjṃelem- (akt. nom.) < *cȧjṃeled ~ *cȧjm̄eled (~ *cä-) (mom. / frek.) < *cȧjṃed ~ *cȧjm̄ed (~ *cä-), vrt. saIn cäimilem (akt. nom.) < cäimiliđ (l tsäī̭m̀ilɐδ) < cäimiđ (cäjmiđ, l tsäī̭m̀iδ) ‘pieksää’, muissa: saKo P tsaṷ̄m̄^ɐ̑l̜e^δ (mom. / frek.) < caummâd (P tsaṷ̄m̄ɐᴅ, N tsaṷ̄m̄ɐᴅ), saKld [tsȧ͔̀ɯ̭̄n̜eᵟ], saT tsȧ̀ɯ̭̄ŋ͕eᵈ ‘piestä kenkäheiniä; lyödä’, saP cábmit (cabˈmet) ‘piestä, pieksää, hakata; pehmittää (pieksämällä)’ < KSa cāŋmē-.

Pn Sod (Sompio, Luirojoki) saSom F ”Karjel marvim kuoska” (’karjalaisenmarvimakoski’), Pn Sall (Naruska) Kärjeliuopaja (1933 Kärjelivuopaja) = saSom *kȧr̄j̣el ~ *kȧr̄j̄el (≈ *kār̄j̣el?), saKj (Sa) *kȧr̄j̣el ~ *kȧr̄j̄el, muissa: (Kä-Ka) *kār̄j̣ėl ~ *kār̄j̄ėl, (Ku-Vu) *kār̄j̣ėl ~ *kār̄j̄ėl ’Karjala; karjalainen’.

Pn Sod (Sompio, Luirojoki) Käveliskaavi l. Kävelyskaavi = saSom *kȧɯ̣vel (attr.) *kȧɯ̣velɐs (~ *-lės) ~ *käɯ̣vel (attr.) *käɯ̣velɐs, vrt. saIn käävvil (attr.) kävilis (kääyvil, l käɯ̀vil attr. käɯ̀vilɐs), saKo käʹvvel (P kȧ͕v̀vel̜ attr. kȧ͕v̀vᵉlɐs), saP gávvil (attr.) gávvilis (Pul gȧ̀vvìl attr. gȧ̀vvìlės), saL gávvel (attr.) gávvelis ‘kavala, ovela’ < suomen kavala.

Pn Pelk (Luirojoki) Pärtsäaapa, Pärtsäkumpu (1783 “Pärsa kumbu”) = saSom *pȧr̄č̣e (~ *pȧr̄ṣ̌e), Pn Sall (Kuolajärvi) Parsaniemi = saKj (Ku-Vu) *pār̄ṣ̌ė (≈ Sa *pȧr̄ṣ̌ė), vrt. saIn pärši ~ päršši (l pär̄ṣ̌i, i pär̄š̄i), saKo päʹrcc (P pȧ͕r̜̀ʿt̜̀s̜ᴱ̇), saKld pǡ͔r̜̄ʿt̜̀s̜ ~ pār̄š, saT parts ‘kukkula, huippu; kasvain, pahka’ < KSa *pāršē ≈ *pārcē. Vertaa myös: Pn Kitka 1642 ”Parsaware”.

Läntisten sodankylänsaamen ja kittilänsaamen osalta kantasaamen ā pääasiallisin edustaja lienee ollut ā, mutta ȧ-edustajasta on siitäkin useampia esimerkkejä (vrt. saSod Nils Fellman 1748 ”tziätz” ’vesi’, ”njälm” ’suu’, vrt. myös Pn Sod Köytyvärppä, Pn Sod Herppiöniemi, Kotus: 'niemi ja apajapaikka' < saSod *fȧr̄p̣e ~ *fȧr̄ppe (~ *v-) ’apaja’, Pn Sod Värttiövaara < saSod *vȧr̄ddȯ ’tähystyspaikka’, Pn Kit Nälmäkoski < saKit *njȧl̄ṃe ’suu’, Pn Kit Räpäslaki < saKit *rȧᵓppes ~ rȧɔpes ’kivikkoinen’, Pn Kit Sätkenävaara, Pn Kit Sätkänävaara < saKit *sȧd̄g̣en ~ *sȧđ̄g̣en ’nuori mänty, jouhimänty’, vrt. Pn SavK Särjenävaara, Satjana-aapa, Pn Sall Satjanavaara). Vaihteleva edustus heijastanee edustajan murteellista vaihtelua, luultavasti juuri etelä- ja itä-pohjoismurteiden välillä. Se, ettei Sirman esittämissä lauluissa tai Vähä katekismuksessa ole juurikaan viitteitä ȧ:sta, voi johtua kokonaan merkintätavan puutteista erottaa a:n ja ä:n välinen ȧ-vokaali tavallisesta a:sta.

Paikannimet ovat todella arvokas lisälähde kielityössä. Osasuurennos P. W. Aurénin Keminkylän alueen kartasta vuodelta 1871.

2. Kantasaamen vokaalin *ā edustajana toisen tavun *ᴖ̄:n edellä tavataan itäisissä murteissa valtaosin ȧ (eri pituusasteissa, esim. saKj:ssa tavataan ȧ ạ̇, ǡ), poikkeuksena kuolajärvensaamen länsi- ja etelämurteet (Käsmä-Kallungin murrealue), joissa edustajana on esiintynyt todennäköisesti alkuperäinen *ā. Läntisissä sodankylänsaamessa ja kittilänsaamessa voisi odottaa samanlaista alamurteista vaihtelua. Aikalaisaineistoissa edustaja on merkitty itäisissä sekä läntisissä kielissä tavallisesti a:lla tai aa:lla, mutta paikannimet ja paikalliset lainasanat todentavat, että ainakin sompionsaame ja keminkylänsaame ovat kokeneet äännemuutostapahtuman ā > ȧ (vrt. saKemK Lönnrot “aaltod” (mon+akk) *ǡḷḍȯjd, “aaltoines” (sg+kom+sg3+poss. suff.) *ǡldȯjnės, “aaltoits” (dem.) *ǡḷḍȯž < *ȧl̄ddȯ ~ *ȧḷḍȯ ‘vaadin’ versus Pn Sod (Sompio) Äältöaapa; Ms SavK värväle ’silmukka, lenkki’ < saKemK *vȧr̄ṿȯ ~ *vȧr̄ṿa). Se, että Fellman ja Lönnrot ovat merkinneet sompionsaamen ja keminkylänsaamen edustajat a:lla tai aa:lla, mutta ā edustajan toisen tavun ē:n edellä yleisemmin ä:llä, voi viitata siihen, että kielissä on esiintynyt sekä a:n ja ä:n välinen vokaali ȧ, että eteinen ä, aivan kuten inarinsaamessa. Havaintoon on hyvä rinnastaa myös Lönnrotin ja Andelinin inarinsaamen aineistot, joissa edustajien merkintätapa on pitkälti samanlainen. Paikannimiaineistossa *ā edustajaa toisen tavun *ᴖ̄:n edellä on substituoitu myös aa:lla (esim. Pn Sall Kotala Matsokkaharju, vanhempien kotalaisten ja saijalaisten puheessa Matsukkaharju, 1933 ”Maatsukkaharju” < saKj *mā^ɔccȯ^ɔk ~ *mǡ^ɔccȯ^ɔk ’takki, saamenpuku’).

Metsäsaamelaiset tunsivat kotiseutunsa saamelaisperäisten nimien taustoja hyvin vielä viime vuosisadalla. Paikannimen Vätselmähauta – Petteri Värriön mukaan suomeksi 'käymähauta' (< *vȧzzelėmhȧv̄ḍe 'kävelemähauta') – keruukortti Kotuksen Savukosken nimikokoelmasta, kerännyt Kyllikki Vaara vuonna 1959. Petteri Värriö polveutui muun muassa Nousun, Kurisian ja Keitsan eli Keijitsan saamelaissuvuista.

3. Alkutavun vokaalin *e̮ edustaja toisen tavun ā:n edellä on itäisissä kielissä u tai o:n ja u:n välinen vokaali ȯ, läntisissä o tai â. Alla esimerkki:

saIK **ulmai, saLK **âlmai ~ **olmai ‘mies’: saSom F “almai” ~ “olmai” ~ “ålmai” *almaj ~ *olmaj, saKj F “olma”, “olmai”, “olma” (Sa) *ulmaj ~ *ȯlmaj, (Ku-Vu) *ulmaj ~ ȯlmaj, saSod Kat “olmai” *olmai ≈ *âlmai, vrt. saIn F “olmai” almai (almaj, l almài, e ālmai̭), saKo åålmai ~ ååumai ~ ååum (P ā̮łma˴i̭, ȧ̮l̜̄m̄ᵉ, S Sverloff ouum), saKld о̄ллмай (ollmaij), saT ɐl̜̄m̜e (a̭l̜̄mɛ), saP almmái (âlmai), saL ålmåj (ålmå̄i), saPi ålmáj ‘mies’ < KSa *e̮lmāj. Vertaa myös: Pn Sall Ulmakuusikko, Pn Sall Ulmapaljakka, Pn SavK Ulmoja, Pn SavK Ulmaoja, Pn Sod Almanniva (1863 “Almanivat”), Pn Kit Almunarova (1863 “Almanavaara”). Etymologioihin liittyen: koltansaamen murteissa sanaa ‘mies’ on käytetty karhun kiertonimityksenä; Sallassa, Savukoskella ja Sodankylässä on myös Mies-, Miehen- määriteosaista nimistöä.

4. Alkutavun vokaalin *e̮ edustajassa toisen tavun *e̮:n edellä on esiintynyt vuorostaan huomattavaa murteellista ja sanakohtaista vaihtelua: *e̮ (toisen tavun *e̮:n edellä) > saSom ɛ ~ õ, saKemK u ~ ȯ, õ, saKj u ~ ȯ, õ (?), saSod â, o, saKit â.

Esimerkkeinä:

saIK **kõrrâ ≈ **korrâ, saLK **kârrâ ≈ **korrâ (attr.) ’kova; ankara’: saKemK ”körry”, ”kyörry” *kõrrâ ~ *kõrre̮ (attr.) ’kova’, saSom Sirma ”karrasabbo” *kârrâsâbbo ’kovempi’ (komp.) < Ksa ke̮re̮s, vrt. myös: Pn Sall Kyryvaara l. Kyyryvaara l. Kirravaara.

saIK **nummâ ≈ **nõmmâ, saLK **nâmmâ ≈ **nommâ ‘nimi’: saSom F “nämma” *nɛmmâ ~ *nõmmâ, Sjö (sg2 + pos. suff.) “nammat” *nâmmâd ‘nimesi’, saKj F “nummu” *nummâ ≈ *nummu̮, saSod Kat ”nammiin” *nâmmin ’nimeen’, vrt. saIn F “namma” nommâ, saKo nõmm (P nɛ̮m̀mᵃ, N nɛ̮mmᵃ) saKld нэ̄мм [nɛ̮mmᵃ], saP namma ‘nimi’ < KSa ne̮me̮ (ne̮m̀e̮). Vertaa myös: saKj F “niummuttäm” *numm^uttɛm ‘nimetön’.

saIK **tõõŋâs ≈ tââŋâs, saLK **tââŋâs ≈ tooŋâs ’varpu’: saSod Sirma ”tangass” *tââŋâs ’varpu’ < KSa *δe̮ŋe̮s, vrt. Pn Sod Tongosoiva, Pn Sod (Sompio) Tingisvaara, Pn Sall Tingasjänkä, Pn KemJ Tingisvaara. Sallan Hautajärven Tingasjängän substituutio selittynee nimen varhaisemmalla lainautumisajankohdalla (Hautajärvi kuului kemiläisten kalastajien eränautintoihin jo 1550-luvulla).

Paikannimiaineistossa:

Pn Sod Upsalolampi, kartografi Wahlenbergillä v. 1804 ”Upsalolambi”, huomautuksella ”upso eller upsa är ett Lappskt ord, betydande lukt” (Wahlenbergin tiedonantaja todennäköisesti Sodankylästä, luultavasti kartografin paikallisopas) < saSod *opsâ (~ *upsâ?) ’haju’, vrt. saIn opsâ, saL habssa, saPi happsa ’haju’, saP haksa [hâkˈsâ] ’uloste (poron, kesällä)’ < KSa e̮psē.

5. Alkutavun vokaalin *e̮ edustaja toisen tavun *ē:n edellä vaihtelee sekin murteittain. Sen edustaja on tavallisesti â, mutta itäisissä kielissä sompionsaamessa, keminkylänsaamessa sekä kuolajärvensaamen pohjoismurteissa (Saija-Kotalan murrealue) tämän asemesta on esiintynyt ä-sävyinen â (ilmaistaan alla analysoinneissa merkillä ȧ̂, Itkosen Koltan- ja kuolanlapin sanakirjassa merkillä ȧ̮), jollaisena se esiintyy myös kiltinänsaamessa ja joissakin länsisaamelaisissa kielissä, niistä säännöllisimmin eteläsaamessa. Mikäli edustaja otetaan itäkeminsaameen, käyttökielessä siitä voisi käyttää merkkiä á (vrt. myös saP áhčči ’isä). Läntisissä murteissa *e̮:n edustaja on säännöllisesti â. Alla esimerkkejä edustajista:

saIK **ââčče ~ **ááčče, saLK **âčče ~ **ââčče ‘isä’: saSom F “äätj” *ȧ̂̄^ɔč̣e ~ * ȧ̂̄^ɔčče, saSod Kat “atzie” *âčče (≈ *ȧčče), vrt. saIn Lö “ææc’e”, An “äc’c’e” eeči, saKo eʹčč (P èᴶt̜t̜š̜ᴱ̇, N èš̓ťš̓ᴱ), saKld аджь [ȧ̬ᴅ́t́š́ᴱ], saT jieᴅ́t́š́e, saP áhčči, saPi áhttje [áhčči] ‘isä’ < KSa *e̮ćē. Vertaa myös: Pn Sall Aatsinkijärvi (= saKj Kä-Ka *āč̣ė^ɔk-, Sa *ȧ̂̄č̣e^ɔk-, vrt. saL átjek, saPi átjek ‘ukkonen’, johdos sanasta ‘isä’; etymologiaan liittyen: Aatsinkijärven Petservaarassa eli ‘vasaravaarassa’ on ollut ukkosenjumalalle omistettu palvontapaikka), Pn SavK (Tanhua) Etseoja, Pn Kit (Kelontekemä) Äätsinranta (!).

Vertaa itäistä edustusta kiltinänsaamen ’isä’ [аджь, ȧ̬ᴅ́t́š́ᴱ] -sanan äänitteeseen:

https://sanj.oahpa.no/rus/sjd/?lookup=%D0%BE%D1%82%D0%B5%D1%86&search=

saIK **čâlmme ~ **čálmme, saLK **čâlmme ‘silmä’: saSom F “tjelm” *čȧ̂l̄ṃe, saKemK Lö “tjselme” *čȧ̂l̄ṃe, Lö (sg+kom+sg3 poss. suff.) “tjsilmines” *čȧ̂lmejnės (~ *če̮-), saKj F “tjalmi” (Kä-Ka) *čâl̄ṃė ~ *čâl̄ṃi, (Sa) *čȧ̂l̄ṃe, saSod Kat “tzialme-” *čâl̄ṃe, saKit Suutari ”tsalmat” *čâl̄ṃe, vrt. saIn Lö “c’alme”, An “c’albme” ≈ “c’alme” čalme (i t́šal̄m̀e), (sg+kom+poss.suff) čolmijnis, saKo čâʹlmm ~ šâʹlmm (P tšȧ̮l̜̄m̄ᵉ, N tšȧ̮l̜̄m̄ᵉ, S Sverloff čaélmm), (sg+kom) čõõʹlmi, saKld чалльм [t́š́ȧ̮l̜̄mᵉ], saT t́š́a̭l̜̄mɛ (čɐl̜̄m̜e), saP čalb'mi, saPi tjalbme [čalbmi] ‘silmä’ < KSa *č́e̮l̀mē.

Vertaa itäistä edustusta kiltinänsaamen ’silmä’ [чалльм, čȧ̮llm] -sanan äänitteeseen:

https://sanj.oahpa.no/rus/sjd/?lookup=%D0%B3%D0%BB%D0%B0%D0%B7&search=

Murteellinen vaihtelu edustuu myös paikannimissä. Esimerkkejä:

Pn Sod (Sompio) Karinkiselkä, Pn Sall (Onkamo) Karekinniemi, Pn Sall (Kotala) Kerekkäselkä l. Kerekkaselkä, Pn SavK (Tulppio) Kärekeoja = saKemK *kȧ̂re^ɔk, saKj (Kä-Ka) kârė^ɔk, (Sa) kȧ̂re^ɔk, vrt. saIn kaareeh, saKo kââʹreǩ (S kǡ̮rė^ɔḱ͕) ‘peurahirvas’ < KSa *ke̮rēkkē (?).

Pn Sall (Saija, Koutelo) Känespella, Pn Sall (Korja) Kanasenkorva, Pn Sall (Korja) 1885 Kanajanniemi (ed. läheisyydessä) = saKj (Sa) *kȧ̂neš, (Korja) *kâneš ~ kânėš (~ *kậneš), vrt. saIn kooniš, saP ganeš, saL ganij, saPi gidniha, saU gidnehij ‘maahinen’ < KSa *ke̮nēš? (*ke̮niš?). Vertaa myös: Pn Kit Kinisjärvi, Pn Pell Kynäsvaara, Pn Rov Kinisjärvi, Pn Uts Ganešjávri l. Kenesjärvi.

Poikkeuksena edellisiin sompionsaamesta on yksi esimerkki e̮:n edustajasta õ:

saIK **kõssâǥ (attr.) **kõssâ ‘paksu’: saSom F “kösseg” *kõsse̮^ɔǥ ~ *kõsse̮g ‘paksu’, vrt. saIn F “kossug” kossuv (attr.) kossâ (l kossuu, e kȯs̀suɯ̭^v), saKo (P kɛ̮s̀sì͔ attr. kɛ̮s̀s^A, N kɛ̮ss^a̬i attr. kɛ̮ss^A, saKld кэ̄сс [kɛ̮ss], saPi gassak saP gassat (attr.) gassa (Pul gâssȧ^ɔk ~ gâssȧ^ɔt ~ gâssȧ^ɔđ, attr. gầssâ, Kr gầssâ^ɔk ~ gầssâ`ᵍ- ~ gầssâđ- attr. gầssâ, Kt gassà^ɔt ~ gassaᴅ attr. gassà) ‘paksu (pyöreistä esineistä, lumesta, ihmisistä)’ < KSa *ke̮sēɢē (*ke̮s̀ē-). 

6. Alkutavun vokaalin *ē edustajasta toisen tavun *e̮:n edellä on yksi esimerkki kuolajärvensaamesta: saKj F “liulus” *li̬v̄ḷâs ≈ *li̬v̄ḷus, vrt. saKld лᴉ̑uл̀as, saT liv̄l (liṷ̄л), saE l´öövles < KSa *lēvle̮-.

7. Alkutavun vokaalin *o edustaja toisen tavun e̮:n edellä on useimmiten vokaali u tai o:n ja u:n välinen vokaali ȯ, mutta mitä enemmän länteen siirrytään, sitä yleisemmin alkuperäinen o: saSom u ~ ȯ ≈ o, saKemK u ~ ȯ, saKj u ~ ȯ, saSod u ≈ o, saKit o ≈ u (esimerkkejä: saSom F ”kolmo” *kolmâ ≈ *kulmâ, saKj F ”kulmu” *kulmâ ≈ *kulmu, saSod Kat ”kulma” ’kolme’ < KSa kolme̮; saSom F ”tuddom” ’tunnen’, saKj F ”tuddo”, saSod Kat ”tubdot” ’tuntea’, ”tubdop” ’tunnemme’, saSod Kat ”tobdo” ’tunne, tunto’ < KSa *tomte̮-; saSom F ”tulle” *tulle̮ ≈ *tullâ, saKj F ”tullu, tulla-” *tullâ ≈ *tullu̮ ’tuli’ < KSa tole̮). Paikannimissä viitteitä alkuperäiseen o-edustajaan on eritoten Kittilän alueella (vrt. Pn Tuonkasomma < saKit *-čommâ ’kukkula; kukkura, kasa’ < KSa ćome̮).

8. Alkutavun vokaalin *o edustajana toisen tavun ē:n edellä esiintyy murteissa vastaavasti: saSom o ~ ȯ ≈ u, saKemK u ~ ȯ ~ o, saKj u ~ ȯ ~ o, saSod o ≈ u, saKit o (≈ u?). Esimerkkeinä:

saIK **kubduǥ ~ **kubduj ’leveä’: saKemK Lö ”kupt” (attr.), saKj F ”kubdui” leveä’, vrt. saIn F ”kubduu” kubduv (attr.) kubdâ, saKo kobddi (attr.) kobdd, saP govdat (P gowˈdâ^hk, gowˈdâǥ-) attr. govda, saPi gåbbdåk ’leveä’ < KSa *komtē-, *komtēɢē.

saIK **lodde, saLK **lodde ‘lintu’: saSom F “lodde”, saKj F “lodde” ~ “ludda” *loddė ~ *lȯddė (~ *-u-), (dem. + pos. suf.) F “ludatjem” *ludȧžâm ~ *ludȧže̮m, saKit “lotaitz” (dem.), vrt. saIn Lö “lodde” lodde, saKo låʹdd, saKld лоаннҍт (lon̜̄ᵈt̜ᴱ), saT lon̜̄d̜e (лon̜̄ᵈt̜ɛ), saP loddi (lodˈde), saPi lådde ‘lintu’ < KSa *lontē (loǹᴅē). 

Paikannimiaineistossa:

Pn SavK Etemyspuka, Pn SavK Pyssykottapuka, Pn SavK Sampsurinpuka, Pn Salla Hossopuka, Pn Kit Kottepokka < saKemK *puᵓkke ~ *pȯᵓkke, saKj *puᵓkke ~ *pȯᵓkke, saKit *poᵓkke ~ *poɔkke ’laakso; kapeikko’ < KSa pokē. Vertaa myös: Pn Sod (Sompio, Lokka) Pukatsivuopaja (< ed. dem.).

Pn Sall Sukupuura (“muurahaiskeon muotoinen korkea kumpu”), Pn Sod Kaakkuripura, Pn Sod Pahkapura, Pn Sod Tuhkapori, Pn Kit Pahtapuura, Pn saKit Suksipuura, Pn Kir Saattopora, Pn Kit Sokkapora, Pn Kit Sorttipora, Pn Kit Suokupora, Pn Kit Värtsäpora, Pn Kit Liinapori < saKj pūrrė ~ pȱrrė, saKit *porre ’harjanne, kumpu’ < KSa porē.

Kittilän -pora, -pori ja -puura perusosaiset paikannimet.

9. Alkutavun vokaalin *u edustaja toisen tavun e̮:n tai ē:n edellä on säilynyt muuttumattomana.

Jälkitavun vokaalit

Kantasaamen jälkitavujen vokaalien edustajat keminsaamelaisissa murteissa ovat monessa suhteessa yhteneväiset inarinsaamen, koltansaamen tai pohjoissaamen kanssa, mutta toiset alamurteiset edustajat lähenevät myös Ruotsin ja Norjan alueella puhutun eteläsaamen vokaaliedustusta. Käymme tässä läpi muutamia huomioita.

1. Kantasaamen jälkitavun *e̮ edustajalla esiintyy aikalaisaineistossa huomattavaa vaihtelua, mikä heijastuu voimakkaasti niin aikalaisaineistossa kuin substraattinimistössä. Keminsaamen murteissa sillä esiintyy seuraavia edustajia: saSom e̮ ≈ â (≈ u̮/u), saKemK u̮/u ≈ e̮ ≈ â, saKj â ≈ u̮/u ≈ e̮, saSod â ≈ e̮, saKit â (≈ e̮?). Edustajan vaihtelu on ollut varsin murre- ja aluekohtaista, mitä ilmentää sekin, että eri edustajat ja niiden esiintymisalueet voidaan paikantaa karkeasti myös keminsaamelaisten kielten puhuma-alueen substraattinimistöstä.

Esimerkkejä edustajista:

saIK **čuommâ ’suomu’: saSom F ”tjuoma” *čuoṃâ, saKj F ”tjuomu” *čuoṃu̮ ’suomu’, vrt. saIn čuomâ (čuoṃâ), saP čuobma, saE tjuome ’suomu’ < KSa ćōme̮.

saIK kiđđâ ’kevät’: saSom F ”kid’de” *kiđđe̮ (≈ kiđđâ), saKj F ”kid’da” *kiđđâ ’kevät’, vrt. saIn kiđđâ, saP kiđđa, saE gïjre ’kevät’ < KSa *kiδe̮.

saIK **kuzzâ, saLK *kâzzâ ≈ *kozzâ ‘kynsi’: saSom F “koeddse”, Pn Sod (Sompio) Kotsikaavi *kõzze̮ (≈ *kõzzâ) ≈ *kozze̮ (≈ *kozzâ), saKemK L (sg+kom+sg3 poss. suff.) “kutsunes” *kuzzu̮jnės ~ *kūzzu̮jnės < *kuzzu̮ ≈ *kuzzâ, saKj F “kudsu” *kuzzu̮ ≈ *kuzzâ, saSod *kozzâ ≈ kâzzâ (vrt. Pn Sod Unari Konsajärvi), saKit *kâzzâ (vrt. Ms Kit katsakuula ‘voidenystyrä poron koparassa’), vrt. saIn F “koddje”, An “kozze” kozzâ (sg+kom+sg3 poss. suff. kozzáinis), saKo kõʒʒ (sg+kom+sg3 poss. suff. kõõʒʒines), saKld кэ̄ннц (kɛ̮n̄ᵈts), saT kɐn̄ʒ (ka̭n̄ᵈts), saP gazza (gâʒˈʒâ), saE gadtse ‘kynsi’ < KSa ke̮nce̮.  

saIK **lusttâ ‘lehti’: saSom F “löste” *lõs̄te̮ ~ *lõs̄ṭe̮ (≈ *lõs̄tâ ~ *lõs̄ṭâ), saKj F “lust” *lus̄ṭâ ~ *lȯs̄ṭâ (≈ -e̮) ’lehti’, vrt. saIn F “losta” lostâ (l, i los̄t^ɔA), saKo lõstt (P lɛ̮s̄t̀ᴬ, N лɛ̮s̄t̀ᴬ), saKld лэ̄сст [лɛ̮s̄t] saP lasta (lâsˈtâ), saPi lassta ’lehti’, saE laste < KSa le̮ste̮. 

saIK **pulvvâ ≈ **puolvvâ ‘pilvi’: saSom F “puolve” *puol̄ṿe̮ (≈ *puol̄ṿâ), saKj F “pulva” *pul̄ṿâ ’pilvi’, vrt. saIn polvâ, saKo põlvv, saP balva (bâlˈvâ), saE balve ‘pilvi’ < KSa *pe̮l̀ve̮.

saIK **silbbâ, saLK **silbbâ ’hopea’: saSom F ”silpe” *sil̄ḅe̮ (≈ *sil̄ḅâ), saKemK Lö ”silbe” *sil̄ḅe̮ (≈ *sil̄ḅâ), vrt. saIn F ”silpa” silbâ (l sil̄b̄â), saKo silbb, saP silba (silˈbâ), saE sïlpe ’hopea’ < KSa silpe̮. Vertaa myös: Pn SavK Silpakuru, Pn Sall Silpalampi (Kotus 1961: ”kirkas vesi ku hopia”), Pn Kit Silpisorva (1764 ”Silppisårfwa” = saKit *sil̄bbe̮ (?) ≈ *sil̄bbâ).

Paikannimiaineistossa:

Pn Pelk (Sompio, ent. Alakylä) Arvosjoki, Pn Sall Arvusvaara, Pn Sall 1767 (Kallunki) "Arfwås Nifwa" = saSom arvâs, saKj arvu̮s ≈ arvâs (attr.) 'runsas, antelias, avokätinen'. Vertaa: Pn saU Árviesjávrrie.

Pn Sod (Sompio) Kotsikaavi, Pn Sod (Sompio) Mustakaavi, Pn Sod (Sompio) Kalsokaavi, Pn Sod (Sompio) Sapromakaavi, Pn Sod (Sompio) Vuoltisenkaavi, Pn Sod (Orajärvi) Kaavi (myös maastoappellatiivi Sod kaavi ’loivasti kaartuva lahti’), Pn SavK Kaava-apajanmaa, Pn SavK Kaiskarinkaavi, Pn Sod Kaavi, Pn Sall (Märkäjärvi) 1799 ”Kaunis Kaawannjemi” = saSom *kāṿe̮, saKemK *kāṿâ, saKj *kāṿâ, saSod *kāṿe̮ ≈ *kāṿâ, vrt. saIn kaaṿâ (kaauva), saKo kaavv (kāvᵃ), saP gávva (gāvvâ), saPi gávva, saE gaave ’taive; mutka, kaarre; poukama’ < KSa kāve̮.

Pn Sod (Sompio) Nalka-aapa, Pn Sall Nalkkuhaara = saSom *njāl̄g̣â, saKj *njāl̄g̣u̮ (attr.) 'makea'. Etymologiaan liittyen: Luovutetussa Sallassa on myös Pn Makeahaara.

Pn SavK Luoppulainen, Pn Sall Luopulalampi, Pn Sod Luoppelosuvanto = saKemK luoḅu̮l ≈ luoḅâl saKj luoḅu̮l ≈ luoḅâl, saSod luoḅe̮l ≈ luoḅâl (~ -bb-) ’lompolo, jokijärvi’, vrt. saIn luobâl, saKo luubbâl (luo̭ʙʙɐ̑ł), saP luobbal (luobbâl), saE luobbele ’lompolo, jokijärvi’ < KSa lōmpe̮l.

Pn Sod (Sompio, Lokka) Piervelokka, Pn Sod (Sompio) Piervelvosa, Pn SavK 1897 ”Piervuliharju”, nyk. Pierkuliharju (määriteosa assimiloitu myöhemmin sanaan piergu ’liha’), Pn Sall Pieruliaapa = saSom pier̄ṿe̮l ≈ pier̄ṿâl, saKemK pier̄ṿu̮l ≈ pier̄ṿâl, saKj pier̄ṿu̮l ≈ pier̄ṿâl, vrt. saIn piervâl (i pier̄ṿâl) ’pesä, linnunpesä’.

Sompionsaamessa ja sodankylänsaamessa laajemmin esiintynyt alkuperäinen e̮-edustaja on esiintynyt 1900-luvun alussa myös murteittain inarinsaamessa, erityisesti etelämurteissa: esim. saIn e kul̄ḡe̮đ, i kul̄ḡâđ vrt. saSom F ”kolket” *kul̄ḡe̮d (~ -l̄g̣-) ’vuotaa, valua, virrata’; i̬ -edustajalla: saIn e kie^gŋ̄i̬l ~ jie^gŋ̄i̬l vrt: saSom F ”kiengel” *kie^(g)ŋŋe̮l ’syvä’, vrt. myös Pn Kit Siengalaismukka = saKit *sieŋŋâl (attr.) *sieŋŋâlis; saIn e lùsse̮d, i lùssâd vrt. saSom F ”lossed” *lusse̮d ’raskas’.

Se, että keminkylänsaamessa ja kuolajärvensaamessa laajemmin esiintynyt murteellinen u̮/u olisi redusoitunut aiemmasta â-edustajasta, viittaisi kuolajärvensaamesta taltioitu yhdyssana: saKj F ”tullasajje” *tullâsajje ’tulisija’, vertaa: saKj F ”tullu” *tullu̮ ’tuli’ (vastaavaa yhdysosamuutosta ei luonnollisesti esiinny alkuperäisellä e̮-edustajalla: saSom F ”tullesejje” *tulle̮sȧ̂i̭je ’tulisija’, saSom F ”tulle” *tulle̮ ’tuli’). Itäisistä keminsaamen murteista tuttua u-vokaalista edustajaa tavataan â:n asemesta muutamissa sanoissa myös inarinsaamen murteissa, varsinkin länsimurteissa (esim. saIn purrâmâš ≈ l purrâmuš ’ruoka’, SaIn kuhemâš  ≈ l kuhemuš).

2. Kantasaamen jälkitavun *ē edustajassa ei esiinny suurta vaihtelua. Sen pääasiallisin edustaja keminsaamen murteissa on e, mutta Fellmanin kuolajärvensaamen ja sompionsaamen aineistoissa esiintyy myös i-vokaalista varianttia. Kuolajärvensaamen vaihtelevan edustuksen (esim. Fellmanin aineiston ”ellege”, ”jegge”, ”sägge” versus ”tjalmi”, ”pelli”, ”viermi”, ”väski”) taustalla on osin e:n ja i:n välinen vokaaliedustaja (ė tai i̬), osin jälkitavun vokaalin murteellinen edustaja. Kieliaineiston perusteella Käsmä-Kallungin murrealueella on esiintynyt e:n ja i:n välinen edustaja, pohjoisempana Saija-Kotalan murrealueella taas laajemmin keminsaamelaisissa kielissä esiintynyt vokaaliedustaja e.

3. Kantasaamen jälkitavun *ᴖ̄ edustaja on ollut u tai o:n ja u:n välinen vokaali ȯ (ŏ), jälkimmäinen varsinkin keminsaamen itäisissä murteissa. Aikalaisaineiston ”o”, ”å” ja ”u” vaihtelu (esim. saSom F ”lähju” ’lahja’, F ”manut” ’kuu’, F ”samuih” ’parta’, saKemK Lö ”vaaru” ’matka’, Lö ”aaltod” ’vaatimia’, saKj F ”akso” ’kirves’, F ”pijppo” ’piippu’, ”kaivu” ’kaivo’, F ”ritu” ’riita’; vrt. myös 1740 saKj ”Wuoskojauri” ’ahvenjärvi’) viittaa ȯ-edustajaan, mutta Fellmanin aineistoissa merkinnän äännearvon tarkkaa määrittämistä vaikeuttaa se, että Fellman on merkinnyt o:lla myös u-äännettä, mikä ilmenee inarinsaamen merkinnöistä (esim. saIn F ”almog” ’kansa’, F ”muoto” ’kasvot, naama’, ”paarro” ’aalto’, ”pälko” ’riita, tora’). Sodankylänsaamen aineistossa edustajan merkintä on niin ikään vaihteleva (esim. saSod Kat ”vaimå” ~ ”vaimu” ’sydän’, ”fammu” ~ ”fammå” ’voima’, ”suddu” ~ ”suddå” ’synti’), mikä voi viitata ȯ:hon tai vain Sirman huojuvaan tapaan merkitä u-vokaalia. Paikannimissä edustajaa on substituoitu niin u:lla kuin o:lla (esim. Pn Sod Heipomapuka < saKemK *heäjḅȯm- ~ *heäjḅum- ’painima’, Pn SavK Lattunalampi < saKemK *lȧddȯ ~ *lȧddu ’lampi’, Pn Sod Tuollojärvi < saSod *tuollo ~ *tuollȯ ~ *tuollu ’kirsi, routa’, Pn Kit Paarujärvi < saKit *pāru ~ *pǡru ’aalto’).

Ensi viikolla kirjoitus jatkuu diftongeista ja konsonanteista.

 

Tekstissä käytetyt erikoismerkit

~ = tulkinnasta riippuva ero.

≈ = murteellinen ero, alamurteinen esiintyminen.

* = alkuperäisen merkinnän rekonstruktio, kielikohtainen rekonstruktio.

** = rekonstruoitu eli rakennettu käyttökielinen muoto (itäkeminsaame, länsikeminsaame).

Lyhenteet

F = Jacob Fellman (aikalaislähde).

NF = Nils Fellman (aikalaislähde).

Lö = Elias Lönnrot (aikalaislähde).

Kat = Vähä katekismus (Olaus Sirma, aikalaislähde).

saIK = itäisten kielimurteiden pohjalta rakennettu itäkeminsaame (käyttökieli).

saLK = läntisten kielimurteiden pohjalta rakennettu länsikeminsaame (käyttökieli).

saSom = sompionsaame.

saKemK = keminkylänsaame.

saKj = kuolajärvensaame.

saSod = sodankylänsaame.

saKit = kittilänsaame.

saIn = inarinsaame.

saKo = koltansaame.

saKld = kiltinänsaame, kildininsaame.

saT = turjansaame.

saP = pohjoissaame.

saL = luulajansaame.

saPi = piitimensaame

saU = uumajansaame.

saE = eteläsaame.

Sa = Saija-Kotalan murre, kuolajärvensaamen pohjoinen alamurre.

Kä-Ka = Käsmä-Kallungin murre, kuolajärvensaamen länsieteläinen alamurre.

Ku-Vu = Kuolajärvi (Kuolajärven järvikapeikon)-Vuorijärven murre, kuolajärvensaamen itäinen alamurre.

saIn e = inarinsaamen etelämurteet.

saIn i = inarinsaamen itämurteet.

saIn l = inarinsaamen länsimurteet.

saIn p = inarinsaamen pohjoismurteet.

P = koltansaamen Paatsjoen murre.

N = koltansaamen Nuorttijärven murre.

S = koltansaamen Suonikylän murre.

Kr = pohjoissaamen Karasjoen murre (Nielsen).

Pul = pohjoissaamen Pulmangin (Polmak) murre (Nielsen).

Kt = pohjoissaamen Kautokeinon murre (Nielsen).

KSa = kantasaame.

Mno = muinaisnorja.

Pn = paikannimi.

Ms = murresana.

Lähteet

Anteckningar om församlingarne i Kemi-Lappmark af And. Joh. Sjögren, A. J. Sjögren, 1828.

Anteckningar under min vistelse i Lappmarken I-IV, I. Fellman, 1910.

Álgu-tietokanta.

Bisumsáme Báhkogirrje, Pite Saami lexical database (verkkosanakirja).

Descriptio Lapponiae Kiemiensis eli Kemin-Lapin kuvaus vuodelta 1737, J. B. Ervast, Kemin kotiseutu- ja museoyhdistys, 1956.

En kemilapsk text från år 1716 (Olaus Sirma), K. B. Wiklund, 1913.

Inarinlappalaista kansantietoutta, A. V. Koskimies, T. I. Itkonen, 1918.

Inarilappisches Wörterbuch 1-3, E. Itkonen, 1986.

Jacob Fellmanin muistiinpanot Sompion ja Kuolajärven lapinmurteista, F. Äimä, T. I. Itkonen, 1918.

Johdatus lapin kielen historiaan, M. Korhonen, 1981.

Keminsaamen murteet, J. Häkkinen, 2018: https://www.alkuperasivusto.fi/Keminsaame.pdf

Koltan- ja kuolanlapin sanakirja I-II, T. I. Itkonen, 1958.

Koltansaamen opas, M. Korhonen, J. Mosnikoff, P. Sammallahti, 1973.

Kotuksen nimiarkisto: Sallan, Savukosken ja Sodankylän nimikokoelmat.

Kuolajärven käräjät, 1767, 1779, 1799, 1802 ja 1804.

Kolme E. Lönnrotin muistiinpanemaa lappalaista joikua, T. I. Itkonen, Suomi Nu 16, 1933.

Lapponia, J. Schefferus, 1674.

Lapin muisteluksia, S. Paulaharju, 1922.

Lappisk (samisk) ordbok I-V, K. Nielsen, 1932–1962.

Lähteä Lappiin, Mehiläinen No 11, 1837.

Matkakertomus Inarin Lapista, F. Äimä, 1901.

Muinaismuistoja Lapinmaalta Kittilästä, Abraham Suutari, Pohjois-Suomi 24.07.1880 No 58.

Olaus Sirman runojen vertailevaa luentaa – runojen poetiikka suhteessa suullisiin ja kirjallisiin lähikulttuureihin, K. Kallio, T. Valtonen, M. Jouste, 2019.

Tuntsan kojamot, P. Hautala, 1982.

Sompio: Luiron korpien vanhaa elämää, S. Paulaharju, 1939.

Sompion käräjät, 1740.